Ajankohtaista 

E-tytöt Musta

Kausi avattu kotikentällä, kun vieraaksemme saapui Pesäkarhujen E09 Lintsit. Ottelun tulos haettiin supervuorosta, jonka me hävisimme. Ottelun veivät siis Porilaiset 1-2 (9-8, 0-11, 0-1).

Tänään on nautittu kesäisestä säästä. E-tytöt Mustat pelasivat tänään harkkapelin KaMan E-poikien kanssa. Paljon nähtiin hienoja onnistumisia ja tiukkoja tilanteita. Ensi viikolla taas uudestaan. Kuvia lisää mj.kuvat.fi

Tällä viikolla on sää suosinut meidän harkkapäiviä ja päästiin avaamaan ulkotreenikausi! Kovasti onkin tätä hetkeä odotettu, sillä koronarajoitusten vuoksi ei talvikaudella päästy kertaakaan täysikokoiselle kentälle treenaamaan. Tänään laitettiin E Oranssin joukkueen kanssa pelit pystyyn. Hyvä peli saatiin aikaan ja olihan se hieno fiilis päästä...

Nyt sinulla on ainulaatuinen tilaisuus tilata leivonnaispakasteita ja samalla tukea joukkuettamme merkittävällä summalla. Näitä herkullisia raakapakasteita ei ole myytävänä kaupassa vaan ainoastaan meillä!

Me ollaan tän vuoden puolella ahkerasti treenattu Movella, palloiluhallilla ja meijerillä. Treenataan kolme kertaa viikossa, tiistaisin ja sunnuntaisin koko porukalla ja torstaisin pienryhmissä. Kerran kuussa ollaan vietetty ns. leiripäivää, jolloin on vedetty normaalia pidemmät treenit. Tänään meidän leiripäivä sisälsi mm. Jennan kuminauha...

Kauden viimeinen sarjapeli hävittiin tänään Lallin pesässä 2-0 (12-7, 9-6), mutta ei se haittaa, sillä sarjan lohkovoitto on kuitenkin meillä!

E-tytöt varmistivat tänään kolmen pisteen voitolla, E-tyttöjen pelisarjan lohkovoiton!

Loppusarja alkoi E-tytöillä hienosti kolmen pisteen voitolla! Ulvila kaatui lukemin 2-0, juoksuin 11-10 ja 13-7.

E-tytöt pelaavat tällä kaudella E-tyttöjen pelisarjaa. Alkusarjassa sijoituksemme oli kolmas, joten pääsimme ylempään loppusarjaan. Loppusarjan pelit on nyt julkaistu osoitteessa pesistulospalvelu.fi. Seuraava kotipeli on luvassa tämän viikon sunnuntaina 16.8. klo 16.00 harkkakentällä. Tervetuloa!

Jatkosarjan ohjelmaa odotellessa käytiin pelaamassa harkkapeli Pesäkarhujen kanssa. Peli pelattiin kilpasarjan säännöillä ja kyllä oli jännittävä ottelu! Ratkaisu saatiin vasta kotiutuslyöntikisassa, joka me voitettiin! Oli kyllä hieno peli ja hyvää harjoitusta ensi kautta ajatellen!

Tiukka oli E-tyttöjen peli, supervuorossa hävittiin Pesäsusien E08 -joukkueelle. Pisteet 1-2 (juoksut 3-8, 8-7, 0-1).

Voittoputki jatkuu ja niin kaatui Pomarkun E-tytöt tänään 2-0 juoksuin 9-3 ja 20-2. ⚾️